Hei! Oon 20-vuotias huonokuuloinen nuori aikuinen Imatralta. Muutin viime syksynä asumaan Kontulaan opiskelupaikan perässä. Sain kesällä tiedon, että pääsin opiskelemaan Metropoliaan sosionomiksi, mikä sai aikaan ehkä elämäni suurimman muutoksen. Asun nyt ensimmäistä kertaa omillani ja vieläpä Suomen suurimmassa kaupungissa vieraiden ihmisten keskellä opiskelemassa täysin uutta alaa. ”Mitenköhän oikein selviän tästä kaikesta?” mietin, kun sain tietää pääseväni opiskelemaan.
Muutto pääkaupunkiseudulle
Muuttopäivä jännitti miuta todella paljon, sillä olen asunut saman katon alla kaksikymmentä vuotta, eli koko lyhyehkön elämäni ajan. Muuttaminen toiselle paikkakunnalle asumaan itsekseen tuntui todella oudolta, vaikka olinkin jo pitkään sitä odottanut, sekä hyvässä, että huonossa. Muuttoaamuna sanoin heipat pikkusiskolle ja lemmikkikanille, jonka kylläkin lasken ikään kuin veljekseni ja lähdimme yhteisen päivällisen jälkeen ajamaan kohti Helsinkiä. Automatkan aikana mietin kaikkea mahdollista: ”Montakohan kämppistä miulla on? Tullaankohan myö toimeen keskenään? Pärjäänköhä mie itekseen? Toivottavast en unohtanu mitää.” Iltapäivällä saavuttiin sitten vihdoinkin Kontulaan ja alettiin purkaa tavaroita. Heti sisälle päästyäni, pääsinkin tapaamaan toisen tulevista kämppiksistäni, joka osoittautui todella mukavaksi 16-
vuotiaaksi lukiolaispojaksi. Tulimme jo ensitapaamisellamme hyvin toimeen, mikä sai minut heti paljon luottavaisemmalle mielelle. Kannoimme sitten loputkin tavarat sisälle ja järjestelimme tavarat jotakuinkin paikoilleen. Lopuksi kävimme vielä Itä-keskuksen Prismassa ostamassa hieman ruokia ja muutamia unohtuneita tavaroita. Pian olinkin jo yksin ensimmäistä yötä omassa asunnossani ja aamulla heräsin unisena seuraavaan aamuun. Kaikki meni loppujen lopuksi hyvin: tapasin myöhemmin toisen kämppikseni, hieman ujon miun kanssa samanikäisen pojan ja totuin jo muutamassa päivässä itsekseen asumiseen kahden ennestään vieraan kämppiksen kanssa. Seuraavana olisi vuorossa uusi haaste: opiskelun aloittaminen korkeakoulussa.
Korkeakoulun aloittaminen
Parin viikon itsekseen asustelun jälkeen, tuli vihdoin se päivä. Oli aika lähteä opiskelemaan uuteen kouluun, Metropoliaan. Lähdin aamulla hyvissä ajoin kohti Myllypuron kampusta jännittyneenä. Ensimmäisenä sain huomata, että kampus oli jättimäinen ja aivan upouusi. Löysin kuitenkin perille selkeiden ohjeistusten ansiosta ja päästyäni avaustunnille, sain huomata luokallani olevan yli 70 opiskelijaa. Tajusin heti alkajaisiksi, että olin unohtanut ladata FM-laitteeni, sekä kasvomaskien käyttö vaikeutti huomattavasti puheen seuraamista. Kuuloni otettiin kuitenkin hyvin huomioon, niin opettajien, kuin kanssaopiskelijoiden toimesta. Pärjäsin ensimmäisen päivän läpi oikein hyvin muiden antaman tuen ja ymmärryksen ansiosta.
Tästä eteenpäin kaikki sujuikin oikein hyvin: FM-laitettani käytettiin joka oppitunnilla, minulta kyseltiin paljon kuulostani, sain itselleni useita kavereita ja pääsin hyvin opetukseen kiinni. Lopulta alkoi kuitenkin karanteeni, jonka takia lähitunnit lopetettiin lähes kokonaan, kaikki opiskelijatapahtumat peruttiin ja pääsin näkemään luokkalaisiani entistä harvemmin. Toisaalta etäkoulussa on hyvätkin puolensa: aamuisin ei tarvitse kiirehtiä kampukselle, opetusta on helpompi seurata kuulokkeiden kautta ja tuntia seuratessaan voi tehdä samalla jotain pientä, kuten näppäillä kitaralla. Lisäksi kaiken lähitoiminnan peruuntumisen takia, päätimme luokkalaisten kanssa alkaa itse luoda tapaamisia ja harrastaa liikuntaa ja muuta kivaa yhdessä.
Tämän ansiosta ”karanteeniaika” ei enää tuntunutkaan niin pahalta.
Vertaistukea ja liikuntaa Helkyn sählyvuoroista
Luokkamme peliporukan lisäksi halusin kuitenkin aloittaa lisäksi vielä toisen säännöllisemmän liikunnallisen harrastuksen. Aluksi harkitsin kamppailulajeja, esimerkiksi kenjutsua tai kampuksen tarjoamia ryhmäliikuntatunteja. Koronan takia uuden harrastuksen aloittaminen oli kuitenkin haastavaa. Törmäsin kuitenkin sattumalta Helkyn järjestämään matalan kynnyksen sählytoimintaan vuoden 2020 Nuto-leirillä ja innostuin heti ajatuksesta. Nuorempana olin pitkään haaveillut sählyn harrastamisesta, mutta unelmani ei koskaan käynyt toteen kotipuolen sählyseurojen korkean tason vuoksi. Menin ensimmäiselle kerralle jälleen kerran hiukan jännittyneenä, mutta sain helpotukseni huomata useita tuttuja kasvoja. Pelit menivät hyvin, kaikki otettiin huomioon ja peliin mukaan, sekä uudet tuttavuudet osoittautuivat mukaviksi ja empaattisiksi kavereiksi. Lisäksi pääsin jälleen todistamaan Kuuloliiton toiminnalle ominaista mainiota yhteishenkeä.
Odotan innolla, kun rajoitukset helpottavat ja tilanne on parempi, että päästään taas pelaamaan tulevia pelejä näiden mahtavien tyyppien kanssa!