Helmi Aupairina

Lähdin aupairiksi tammikuussa 2019 Englantiin, Fleet nimiseen kaupunkiin perheeseen jossa oli Suomalainen äiti ja Intialainen isä. Monikulttuuriseen perheeseen kuului myös kaksi kouluikäistä lasta. Bongasin perheen äitini kautta facebookista kuukautta ennen lähtöä. Tällöin kerroin myös kuulovammastani ja hänelle se ei ollut ongelma. Olimme yhteydessä Whatsapin ja Facebookin kautta, juttelimme videopuhelulla äidin ja tyttären kanssa. Aluksi epäröin mutta lopulta päätin lähteä ilman ennakkoluuloja. Päätökseeni auttoi se että perheessä puhutaan myös Suomea.

Kun laskeuduin Englantiin koko perhe oli vastassa kentällä, lapset olivat odottaneet minua innolla. Ensimmäisinä päivinä tutustuin perheeseen ja rutiineihin. Kerroin myös perheelle apuvälineistäni ja kuulovammasta tarkemmin, lapsia myös kovasti kiinnosti miten implantti toimii. Tehtäviä perheessä oli mm. perus kodin hoito, lasten huolehtiminen kouluun, kotiin ja harrastuksiin. Iltapäivisin harrastimme jalkapalloa, kävimme puistoissa ja pelailimme lautapelejä.

Omana vapaa-aikanani tutustuin lähiympäristöön, muihin kaupunkeihin ja nähtävyyksiin. Löysin myös heti facebook ryhmistä muita lähellä olevia aupaireja joiden kanssa kävin syömässä ja elokuvissa. Englannin kieli on aina ollut itselleni vaikea ja sen myös huomasi aluksi kun jouduin vuorovaikutukseen muiden kanssa. Puhuminen ja lukeminen oli helpompaa kuin itse kuunteleminen. Loppua kohden se kuitenkin helpottui, juttelin perheen isän kanssa aina silloin tällöin. 6kk meni todella nopeasti ja pian oliki jo lähtö takaisin koti Suomeen. Kokemuksia tuli roppakaupalla, opin vastuuta ja sen että unelmia kannattaa tavoitella

15.8.2019
Helmi Viljanmaa

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.