Kunniakirja Helsingin Kuuloyhdistykselle

Teksti julkaistu Helsingin Kuuloyhdistyksen nettisivuilla.

Helkyn tehokaksikko Mari ja Ville Myllymäki kävivät 17.11.2018 tervehtimässä Moottorikorvia.  Kuuloliiton Nuorisotoiminnan pikkujouluja vietettiin Helkan tuvalla tällä kertaa. Paikalla oli parikymmentä 18-29 -vuotiasta nuorta.

Tilaisuudessa selvitettiin mm., miten paljon 20-40 vuotiaita jäseniä Helkyssä on. Aika tarkkaan 10% koko jäsenistöstä, eli 85 henkilöä. Moni paikalla olleista moottorikorvista käy myös Helkyn nuorten sählykerhossa. Oli myös ilo havaita, että paikalla oli myös moottorikorvia, jotka ovat joko liitossa tai muissa sidosyhteisöissä töissä toimihenkilöinä.

Helsingin Kuuloyhdistys sai Nutolta kunniakirjan yhteistyöstä:

Kuuloliiton Nuorisotoimikunta haluaa muistaa Helsingin Kuuloyhdistys ry:tä toimivasta yhteistyöstä ja nuorten hyväksi tehdystä työstä.

Omalla aktiivisella toiminnallaan yhdistys on edistänyt nuorten osallistumista sekä toiminut hyvänä esimerkkinä muille kuuloyhdistyksille.

Tällainen lämmittää mieltä. On ilahduttavaa, että panostus on huomattu ja Helkyssä toivomme, että yhteistyö jatkuu tulevina vuosina entistä runsaampana. Helkan tupa on avoinna kaikille, myös nuorille.

Tutkimus suomenkielisten ohjelmien tekstitysten tuottamisesta

Hei!

Haluaisitko osallistua tutkimukseen joka kehittää suomenkielisten ohjelmien tekstitysten tuottamista?

Teen tutkimusta Helsingin yliopistossa ja tarvitsisin teidän näkemyksenne kotimaisten ohjelmien tekstityksen laadusta. Tutkimme Aallon ja Helsingin yliopiston yhteisessä hankkeessa sitä, miten puheentunnistusohjelmalla tuotettu automaattitekstitys soveltuu suomenkielisten ohjelmien tekstityksen tuottamiseen. Millainen laatu tekstityksessä on riittävä?

Tarkoituksenani on kerätä tietoa fokusryhmäkeskustelujen avulla siitä, miten automaattinen tekstitys toimii suorissa lähetyksissä katsojien mielestä ja mikä heistä on riittävän hyvä laatu. Haluaisin toteuttaa ryhmäkeskustelun niin, että niihin osallistuisi kuuroutuneita ja huonokuuloisia nuoria.

Ryhmäkeskustelut järjestäisin Valkeassa talossa helmi-maaliskuussa, eli ihan pian. Voidaan sopia ajankohdista tarkemmin, kun haastateltavien ryhmä on koossa. Ryhmän sopiva koko on 6-8 huonokuuloista ja/tai kuuroutunutta nuorta. Ryhmiä saa olla useita, jos halukkaita löytyy enemmän. Tilanteessa näytetään lyhyitä otteita tekstitetystä ohjelmasta. Osallistujilta odotetaan, että he kommentoivat tekstitystä ja sen toimivuutta.

Suorien ohjelmien tekstitys vaatii vielä automaattisen puheentunnistuksen kehitystyötä. Muihin kieliin kehitetyt järjestelmät eivät sellaisenaan ole sovellettavissa suomen kieleen. On myös selvitettävä, minkälainen teksti on vastaanottajien kannalta ymmärrettävää ja millainen teksti on ohjelman seuraamisen kannalta riittävää. Millaisia elementtejä spontaanin puheen tuotoksesta voidaan poistaa, mitä siihen on lisättävä ja miten sitä on muutettava?

-Zita Kóbor-Laitinen

Tarjoamme osallistujille pullakahvit! Mikäli kiinnostuit, voit ilmoittautua ryhmään sähköpostitse: viivi.kilpelainen@kuuloliitto.fi

Tervetuloa mukaan suureen, isoon ja mahtavaan kansainväliseen nuorisotapahtumaan!

Kuuloliitto ry ja Svenska Hörselförbundet rf järjestävät yhdessä IFHOHYP -järjestön kanssa AGM -kokouksen ensikertaa Suomessa! Kyseessä on IFHOHYP:n (International federation of hard of hearing young people) eli kansainvälisen huonokuuloisten nuorten järjestön vuosikokous muutaman päivän oheisohjelmineen, joka järjestetään Helsingissä 26. – 29.10.2017!

Tapahtuman teemana onkin ”share your experience” mikä kuvastaa vertaistuen tärkeyttä huonokuuloisten keskuudessa. Tämä on todellakin once in a lifetime -tilaisuus päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ympäri maailman ja nauttimaan hyvästä ohjelmasta virallisen kokouksen lisäksi!

Torstaista lauantaihin järjestettävä ohjelma pitää sisällään monipuolista ja ennenkaikkea hauskaa ajanvietettä suomalaiseen tyyliin höystettyä!
Sunnuntaina järjestettävään viralliseen kokoukseen osallistuminen ei ole pakollista, mutta erittäin antoisaa ja suotavaa.

Tapahtuma on tarkoitettu kaikille 18 – 35 -vuotiaille Kuuloliiton jäsenille. Jotta mahdollisimman moni suomalainen pääsisi paikalle, niin Kuuloliitto ry korvaa paikallisyhdistysjäsenten matka- ja majoituskustannukset.

Aika ja paikka: 26. – 29.10.2017, Helsinki
Majoitus: Hostel Winterhouse (ent. Auris) – Ilkantie 4 D, 00400 Helsinki, Finland
Saapuminen: Torstaina 26.10. iltapäivällä (klo 14:00 jälkeen)
Lähtö: Sunnuntaina 29.10. illalla (klo 16:00 jälkeen) tai maanantaina 30.10. aamulla.

Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella:

AGM 2017 Ilmoittautumislomakeke

Tarkempi ohjelmarunko ja tietoa iltahupailuista tulee myöhemmin! Pysytään kuulolla! 😉

Kuuloliiton nuorten pikkujoulut Piispalassa 11.11.-13.11.2016

Kirjoittanut Joel Ylivuori

Saavuimme noin kahdeksan aikaan iltahämärissä Kannonkoskelle Piispalan lumisiin maisemiin. Osallistujat olivat huonokuuloisia nuoria sekä nuoria aikuisia, niin etelästä kuin pohjoisestakin. Aloitimme viikonlopun iltapalalla jutellen vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Taneli Ojala piti pienen ohjeistuksen viikonlopusta ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Loppuilta meni kaverien kanssa jutteluun ja yhteisen ajan viettämiseen. Oli hienoa nähdä, kuinka kaikki olivat innostuneita ja iloisia tavatessaan muita huonokuuloisia.

lauantai

Aamu sarasti ja kello löi kahdeksan ja se tarkoitti, että on aamupalan aika. Piispalan keittiö oli saanut aikaan hyvää puuroa ja leipää, jota kaikki mutustivat tyytyväisinä.

Aamupalan jälkeen siirryimme koulutuskeskukseen, jossa pidettiin aamujumppa. Kun kaikki olivat virkeitä ja energisiä jumpan jälkeen, niin siirryimme sisätiloihin pitämään nuorisotoimikunnan yleiskokousta. 
Yleiskokous meni ripeästi ja saimme uusia innokkaita ”Nutolaisia” tiimiimme. Kokouksessa myös juteltiin nuorisotoimikunnan tulevaisuudesta ja pyydettiin nuoria kertomaan toiveensa, mitä he haluaisivat nuorisotoimikunnan jatkossa tekevän enemmän. 
Kokouksen loputtua olimme kaikki valmiina menemään lounaalle, jonka piispalan keittiö oli meille taikonut. Lounaan jälkeen saimme pienen levon, josta sitten siirryimme keilahallille ottamaan mittaa keilankaatokyvyistämme. Iloisina keilailun jälkeen aloimme leikkiä lumimiestä ja metsästäjää metsissä. Leikki meni niin, että lumimiehet piiloutuvat metsään ja metsästäjät yrittävät löytää heidät ja lumimiehet yrittävät myös saada yllätettyä metsästäjät ja kumpi kerkeää olalle koskea toista selviää.

Hauskojen leikkien ja mukavan iloisen tunnelman jälkeen siirtyivät halukkaat joulusaunaan peseytymään päivällistä varten. Kaikilla oli hienot vaateet päällä, sillä olimme menossa syömään joulupäivällistä. Keittiö oli tehnyt kinkkua, kalaa ja muita jouluisia ruokia tarjolle. Maittavan päivällisen jälkeen siirryimme viettämään iltaa yhdessä. Olimme jakaneet porukan ryhmiin ja ryhmät vetivät erilaisia hauskoja leikkejä. Yllätyimme kun joulupukki saapui paikalle, sillä yhden sijasta joulupukkeja oli kaksi, hou-pukki ja jou-pukki. Pukit jakoivat lahjat kaikille kilteille nuorille. Loppuilta menikin yhdessä aikaa viettäen ja jutellen.

sunnuntai

Sunnuntai käynnistyi aamupalalla ja aamujumpalla, joka sai kaikkien raajat virkeiksi. Ryhdyimme pakkamaan kamppeitamme valmiiksi lähtöä varten. Vietimme vielä yhteistä aikaa jutellen ja valmistellen lähtöä. Yhdeltätoista oli lounas, jossa taas oli makoisaa ruokaa, eli iso kiitos Piispalan keittiölle ruuista. Lounaan jälkeen hyvästelimme rakkaat ystävämme ja lähdimme kotia päin.

Kiitos kaikille mukana olleille ja Piispalalle myös iso kiitos.

#Vahvistettu on Moottorikorvien uusi slogan!

Vahvistettu_crop

Moottorikorvien slogan-kilpailun voittaja on valittu! Kisaan tuli monta hienoa ehdotusta, mutta vain yksi voi olla voittaja.

Slogan-kilpailun mestariksi valikoitui Annika Appel ehdotuksellaan Vahvistettu! Voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Onnea Annika!

Uutta slogania tullaan käyttämään Moottorikorvien sivuilla, tapahtumissa, fanituotteissa ja hashtagina.

Hashtag, eli # on sosiaalisen median avainsana, jonka avulla löydät kaiken sisällön kätevästi Moottorikorvien eri some-kanavissa. Voit lisätä omiin kuviin ja julkaisuihin meidän hashtagin, jos koet sen liittyvän kuvaan. Myös #Moottorikorvat -hashtagin käyttö on mahdollista!

Seuraa @Moottorikorvat Instagramissa ja Facebookissa, niin pysyt kuulolla!

Slogan-kilpailu tulossa!

Moottorikorvat järjestää slogan-kilpailun helmikuussa!

Tarkoituksena on löytää toimintaamme sopiva slogan, jota voidaan käyttää esimerkiksi pipoissa,  t-paidoissa ja vaikkapa kahvimukeissa!

Voittajalle on luvassa mainetta ja kunniaa, sekä lisäksi tuotepalkintoja.

Kilpailu alkaa ensi viikolla tällä sivustolla, joten pysykäähän kuulolla!

Nutoon kaksi uutta jäsentä

Partaharjulla järjestetyissä pikkujouluissa pidettiin nuorisotoimikunnan vuosittainen yleiskokous, jossa valittiin ensi vuoden nuorisotoimikunta. Kokouksessa äänioikeutettuja olivat alle 30-vuotiaat Kuuloliiton jäsenet. Äänestyksen perusteella valittiin nuorisotoimikuntaan poikkeuksellisesti kuusi henkilöä jatkuvuuden turvaamiseksi. Uusina jäseninä valittiin Matti Huhtinen sekä Pauli Kokkonen. Puheenjohtajana jatkaa Toni Kesti ja vanhoina nutolaisina Johannes Laine, Joel Ylivuori, Roni Tattari ja Jenna Junttila.

Pikkujoulut 2015

Perjantaina saavuimme puoli kuuden aikaan Partaharjun jylhiin maisemiin viettämään huonokuuloisten nuorten pikkujouluja! Tulijoita oli ympäri suomea ja kaikki saapuivatkin hiukan eri aikaan. Mikä tärkeintä, perillä meitä odotti valmis ruokapöytä, jonka ääreen kokoonnuimme yhteen ja juttelemaan. Illalla vietimme yhdessä aikaa hauskan ohjelman parissa ja toisiin tutustuen.

Lauantai aamu alkoi täyttävällä aamupalalla kello 9, josta siirryimme ulko-ohjelman pariin! Pelasimme kaikille tuttuja vauhdikkaita pihapelejä, joilla sai hyvät alkulämmöt tulevaa selfiesuunnistusta varten. Selfiesuunnistuksessa kierretään kartan kanssa rasteja ja otetaan kohteessa puhelimella mahdollisimman hauska selfie. Joukkue joka on ottanut parhaimman selfien voittaa!

Tämän jälkeen nälkä onkin hirmuinen ja taas pääsee nauttimaan Partaharjun loistavasta ruoasta. Kiitos emännille!

Hauskanpidon lisäksi nuorten pikkujouluissa pidettiin nuorisotoimikunnan vuosittainen yleiskokous, jossa valittiin ensivuoden nuorisotoimikunta (Nuto). Kokouksessa äänioikeutettuja olivat alle 30-vuotiaat Kuuloliiton jäsenet. Äänestyksen perusteella valittiin nuorisotoimikuntaan poikkeuksellisesti kuusi henkilöä jatkuvuuden turvaamiseksi. Uusina jäseninä valittiin Matti Huhtinen sekä Pauli Kokkonen. Puheenjohtajana jatkaa Toni Kesti ja vanhoina nutolaisina Johannes Laine, Joel Ylivuori, Roni Tattari ja Jenna Junttila.

Kokouksessa pääsi vaikuttamaan ensivuoden ohjelman suunnitteluun kertomalla mitä mahdollisesti haluaisi tapahtuvan. Loistavia ehdotuksia tuli paljon ja nuto jääkin pohtimaan niiden toteutusta!

Kokouksen jälkeen oli aikaa kahvittelulle ja sählyotteluun valmistautumiseen. Tiukkaa vääntöä puolin ja toisin!

Tiukan ottelun jälkeen olikin mukavaa mennä saunaan ja rohkeimmat kävivät uimassa Partaharjun hyytävässä järvessä.
Seuraavaksi olikin vuorossa jouluateria! Ykköset ylle ja nauttimaan Partaharjun perinteisestä notkuvasta joulupöydästä.

Kokoonnuimme ruokailun jälkeen yhteen iltaohjelman pariin, kesken kaiken yllätykseksi paikalle saapui itse Joulupukki jakamaan lahjoja! Yhdessäolo ja ohjelma jatkuikin koko illan. J

Sunnuntai aamu käynnistyi maittavalla aamupalalla, josta sai voimia aamuohjelmaa varten. Ohjelman jälkeen olikin jo taas nälkä ja ruokailun jälkeen aloimmekin yhteisvoimin siivota ja pakata tavaroita lähtöä varten. KIITOS kaikille mahtavasta viikonlopusta, nähdään taas seuraavissa tapahtumissa!