Suuri salaisuus paljastui vihdoinkin, vaikkakin osa sen jo osasi arvata: Moottorikorvilla on nykyään oma Discord-kanava! Kaikki huonokuuloiset nuoret aikuiset ovat tervetulleita kanavalle, mutta huomioittehan että kanavan ikäraja on 18.
Muutoin kanavallemme ovat tervetulleita kaikki höpöttelemään aiheesta kuin aiheesta milloin vain! Käyttehän liityttyänne kirjaamassa oman nimenne kuka-on-kukakin kohtaan ja lukemassa kanavan säännöt kohdasta säännöt-ja-ilmoitukset.
Uusi nuorisotoimikunta valittiin joulukuussa 2021 pidetyssä nuorisotoimikunnan yleiskokouksessa. Tästä pääset tutustumaan uuteen nuorisotoimikuntaan.
Fanni Heikkinen / Puheenjohtaja
Heissan! Olen 20v Oululaistunut Kainuulainen. Opiskelen ensimmäistä vuotta Oulun ammattikorkeassa konetekniikan insinööriksi. Minulla on vaikea kuulonalenema oikeassa korvassa ja tinnitystä. Äkillinen kuulovamma tuli kun olin 17-vuotias ja sille ei löytynyt syytä. Pääsin onnekseni heti Kuuloliiton tapahtumiin osallistumaan ja vertaistukea on saanut sylin täydeltä.
Nutossa olen toiminut jo pitemmän aikaa ja nyt olen toista kautta nuton puheenjohtajana ja innolla odotan mitä kaikkea keksitään tulevalle vuodelle.
Emma Kähkönen / Varapuheenjohtaja
Morjensta vaan kaikille! Tosiaan oon kohta 19-vuotias lukiolainen, joka pääsi toiselle Nuto-kaudelle mukaan. Tällä hetkellä asun vielä Oulussa, mutta kesän jälkeen tavoitteena ois päästä Helsinkiin opiskelemaan kulttuurituotantoa. Itsellä ollut ihan lapsesta asti keskivaikea kuulovamma, joka aiheuttanut vaihtelevan määrän ongelmia ystävyyssuhteissa sekä koulussa.
Nutossa oon kuitenkin mukana juurikin siksi, että yhdessä vertaistuen avulla ja jokaisen kokemuksien kautta voimme vaikuttaa muihin ihmisiin ja tehdä tulevien moottorikorvien elämän helpommaksi.
Janna Käsmä
Moikka! Oon Janna 20-vuotias syntyperäinen kuusamolainen ja myöhemmin Ouluun muuttanut toisen vuoden Media-alan opiskelija. Minulle diagnosoitiin viisivuotiaana vaikea-asteinen molempien korvien sensorineuraalinen kuulovamma. Käytössä on ollut erilaisia kuulolaitteita. Yläasteella kuulokojeiden apu ei enää riittänyt, joten 2019 syksyllä leikattiin oikeaan korvaan sisäkorvaistute. 2020 syksyllä leikattiin toinen myös vasempaan korvaan. Kuulovamman vaikeusaste on nykyään erittäin vaikea-asteinen.
Kuuloliiton leirille menin ensimmäistä kertaa mukaan viime vuoden joulukuussa. Jännitti ihan älyttömästi, mutta pääsin todella hyvin mukaan ihanaan porukkaan. Nyt sitten olen Nutossakin ensimmäistä kertaa. Olen todella innoissani tulevasta vuodesta, uusista ihmisistä ja siitä mitä kaikkea Nutossa keksimme. Nähdään tapahtumissa! 😊
Susanna Haarala
Moi! Mun nimi on Susanna ja oon kohta 28-vuotias helsinkiläistynyt länsirannikon kasvatti. Valmistuin muutama vuosi sitten restonomiksi ja nykyään työskentelen tiimiassistenttina kansainvälisessä yrityksessä. Mulla on keskivaikea kuulonalenema, joka löydettiin kun olin 20v ja sain kojeet molempiin korviin.
Oon ollut mukana Kuuloliiton toiminnassa vasta alle vuoden, mutta homma vei heti mukanaan ja oonkin todella innoissani tulevasta Nuto-kaudesta mahtavalla porukalla!
Oona Konttinen
Hei! Olen Oona ja 21-vuotias nuori nainen, joka on kotoisin Hyvinkäältä. Olen kaksikielinen, eli suomalainen viittomakieli ja suomi. Olen syntymäkuuro ja minulla on molemmissa korvissa sisäkorvaistutteet. Istutteet leikattiin, kun olin n. 3-vuotias oikeaan korvaan ja 9-vuotiaana vasempaan korvaan.
Olen ensimmäistä kertaa mukana Nutossa ja odotan innolla tulevaa kautta, koska meillä on huippu porukka kasassa. Olen käynyt pienestä pitäen kuulo- ja viittomakielialan järjestöjen leireillä ja tapahtumissa. Niistä on jäänyt hyviä muistoja ja saanut hyviä kavereita.
Leevi Paakkinen
Moikka, mie oon Leevi! Oon kohta 22-vuotias toisen vuoden sosionomiopiskelija Helsingissä. Alunperin oon kotosin Imatralta, missä oonkii asunu suurimman osan elämästäni. Miulla todettiin keskivaikea kuulovamma 6-vuotiaana ja alakoulusta lähtien oon ollu mukana Kuuloliiton tapahtumissa ja toiminnassa.
Kaikki tähänastiset Kuuloliiton tapahtumat ja toiminta on ollut ihan todella mahtavaa, enkä malttaisi odottaa, mitä kaikkea kivaa pääsemme keksimään tälle vuodelle uudistuneella Nuto-porukalla!
Kiia Purmonen
Heips, oon 22-vuotias Tampereen seudulle eksynyt pohjoiskarjalainen. Mulla on todettu vaikea kuulovika noin neljävuotiaana, ja vasemmasta korvasta löytyypi kuulokoje ja oikeasta taas vasta yli vuoden ollut sisäkorvaistute. Lukiosta valmistumisen jälkeen vietän tällä hetkellä toista välivuotta töiden parissa, mutta pyrin hakemaan korkeakouluihin.
Olin aktiivisesti mukana Kuuloliiton tapahtumissa lapsena, mutta ajan myötä se jäi pois. Innostuin uudelleen tästä toiminnasta viime keväänä, ja hetkeäkään en oo katunut mukana Nutossa ollessani! Oon saanu tavata siistejä tyyppejä, hyviä muistoja ja kokemuksia ja ennen kaikkea vertaistukea. Toivottavasti nähdään pian!
Nuton pikkujoulut järjestettiin Hämeenlinnassa, Evon luonnossa. Sinne osallistui 30 nuoria aikuisia. Joukossa oli muutamia ensikertalaisia, mikä oli tosi kiva juttu että saimme uusia kasvoja porukkaan. Myös tapahtuman aikana Leevi ja Fanny kuvasivat My Day-tyylistä videota YouTubeen, niin käy kurkkaamassa sitä. (https://youtu.be/303HkgsCYwU)😊
Perjantaina kaikki saapuivat ympäri Suomesta Evon luontoon ja majoitukseen. Tutustuimme toisiimme ja leikittiin erilaisia tutustumisleikkejä. Leikkien jälkeen oli tarjolla tukeva iltapala, ja kaikilla oli kova nälkä, joten iltapala maistui. Sen jälkeen oli luvassa yhteistä iltaohjelmaa. Toimihenkilöt antoivat vihjeen, että huomenna tulee vieraileva tähti käymään täällä. Rankan päivän jälkeen osa meni nukkumaan ja osa jäi vielä juttelemaan ja pelaamaan aamuyöhön asti. 😀
Lauantain aamulla soi/tärisi herätyskello ja suuntauduimme kaikki aamupalalle. Kun kaikki olivat syöneet aamupalan, oli aika aloittaa nuorisotoimikunnan yleiskokouksen. Sinne saapui vieraileva tähti, eli Kuuloliiton asiantuntija Paula Hesso. Kukaan ei arvannut, että hän olisi myös tulossa pikkujouluihin. Kokouksen aikana kävimme tämän vuoden tapahtumia läpi ja samalla sai ehdottaa, mitä tapahtumia järjestettäisi ensi vuonna. Fanni Heikkinen jatkaa nuorisotoimikunnan, eli Nuton puheenjohtajana ja Emma Kähkönen valittiin varapuheenjohtajaksi. Oli jännityksen aika, koska saimme ehdottaa henkilöitä, jotka sopisivat Nutoon. He esiintyivät ja perustelivat, miksi heitä kannattaa äänestää Nutoon ja mitä asioita haluaisivat tuoda seuraavaan Nuton kauteen. Ensi vuoden kokoonpano oli 6+1. Oli äänestyksen aika ja samalla kaikkia jännitti. Oli aika paljastaa äänestyksen lopputuloksen. Uudet jäsenet valittiin: Oona Konttinen, Susanna Haarala ja Janna Käsmä. Vuoden 2021 nuorisotoimikunnan tutut jäsenet jatkavat Leevi Paakkinen ja Kiia Purmonen.
Kello löi 13, niin alkoi seuraava ohjelma, eli eräilyä/patikoimista metsässä. Porukat jaettiin 3-4 hengen joukkueisiin ja ideana oli se, että joukkueet kisaavat toisiaan vastaan ja paras joukkue voittaa. Siellä oli paljon erilaisia rasteja, missä piti suorittaa tehtäviä. Esim. Piti tehdä hätämajoituksen, laskea etäisyyden A-paikasta B-paikkaan, tunnistaa kartan merkkejä. Viimeinen tehtävä oli tosi vaikea, eli piti kiehuttaa nokipannussa olevaa vettä risukeittimen avulla. Osa ryhmästä sai veden kiehumaan ja osa ei. Ulkona oli todella kylmä ja valkoista. Kun eräily-kisa oli ohi, niin oli välipalan ja saunan aika. Monet kävivät samaan aikaan saunassa ja suihkussa, ja viimeisille jäi lyhyt suihku, koska lämmin vesi kerkesi loppua ja jäljelle jäi vain kylmää vettä. 😀 Valmistauduimme illan tärkeään ohjelmaan, eli jouluruuan aika ja pikkujoulut. Oli hyvää ruokaa, nam. Oli aika aloittaa pikkujoulut ja oli hauskoja leikkejä. Joulupukki tuli meidän luokse ja jakoivat kaikille joululahjan. Oli hauska ilta.
Sunnuntaina sai nukkua hieman pidempään. Aamupalan jälkeen oli palautteiden aika. Palautteiden jälkeen sai lähteä kotimatkalle. Pikkujoulut olivat hauskat ja mukavat. Sain nähdä vanhoja kavereita ja sain jopa uusia kavereita. Siellä tuntee kuuluvansa porukkaan ja kaikki otetaan mukaan.
Saavuimme kymmenen aikoihin ja aloittelimme päivää kokoustamalla Nuton toimikunnan kanssa tulevista tapahtumista ja muista loppuvuoden suunnitelmista. Piakoin kokouksen jälkeen alkoikin jo saapua porukkaa paikan päälle ja lähdimme ohjaamaan autolla tulijoita oikeaan paikkaan hieman hämmentävästi suunnitellulla Serenan pihalla. Kun kaikki alkoivat olla paikalla, kävimme yhdessä läpi lyhyen tutustumiskierroksen. Paikalla oli monia tuttuja mutta myös muutamia itselleni täysin vieraita kasvoja, joihin pääsin viikonlopun aikana tutustumaan!
Esittelyjen jälkeen pääsimmekin heti aloittamaan toiminnalla: lähdimme suorittamaan Serenan kaksi-osaista seikkailurataa, jossa pääsimme kapuamaan kalliolta alas köysien varassa ja laskemaan jopa yli 40 kilometria tunnissa kulkevalla köysiradalla. Köysiradan vauhti oli todella päätähuimaava, mutta mieluisa kokemus! Kalliolta laskeutumisrata puolestaan oli niinkin pelottavaa etten ensimmäisellä kerralla uskaltautunut kielekkeen reunan yli, mutta päätin lopulta rohkaistua ja suorittaa radan kunnialla läpi, vaikkakin jalat tutisten.Kiipeilyjen ja vauhdin jälkeen kävimme syömässä Serenan ravintolassa hampurilaisateriat ja lihapullat ja lähdimmekin siitä suoraan uimaan seranan vesipuistoon.
Vesipuisto oli todella iso, enkä ainakaan itse kerennyt kokeilla kaikkia sen hienouksia, mutta hauskaa oli! Laskin muutaman vauhdikkaan vesiliukumäen, hengailin altaalla muiden kanssa osallistujien kanssa ja pääsin pitkästä aikaa saunomaan. Illalla siirryimme kotoutumaan mökeille ja syömään omat iltapalat. Ilta ei kuitenkaan päättynyt siihen, vaan kokoonnuimme kaikki yhteen mökkiin seurustelemaan, pelailemaan ja muutoin viettämään iltaa yhdessä oman jaksamisen mukaan. Pääsimme illan aikana pelaamaan muun muassa klassikkopeli skippoa, erilaisia pelejä perikorteilla, sekä superhauskaa keskusteluroolipeliä: Werewolfia! Ilta kului mukavasti ja todella nopeasti hyvässä seurassa!
Seuraavana söimme omaan tahtiin aamupalat. Osa toi mukanaan omat eväänsä ja osa puolestaan kävi hotellilla syömässä lähes viiden tähden aamiaisbuffetin. Tämän jälkeen aloimme siivoilemaan mökkejä ja pakkaamaan kamoja lähtöä varten. Lähdimme n. 12 aikoihin jokainen koteja kohti pääosin kimppakyydeillä ja täynnä hyviä muistoja mukavalta viikonlopulta!
Kuuloliiton nuorten aikuisten jokavuotinen leiri palasi koronan jälkeen takaisin mahtavampana kuin koskaan. Vuoden 2021 Ruskaretki järjestettiin 9.–13.9. Kolin upeissa kansallismaisemissa. Tiedossa oli kokonaiset neljä päivää seikkailua luonnossa vanhojen ja uusien ystävien kanssa.
Retkemme alkoi torstaina, kun autot ympäri Suomea starttasivat ja suuntasivat kohti Itä-Suomea. Suurin osa leiriläisistä tuli useamman tunnin matkan päästä, joten päivä meni lähes kokonaan matkustamiseen. Perillä Kolilla leirin tukikohtana toimi Vanhan Koulun Majatalo, joka oli vuoteen 1977 asti toiminut paikallisena kyläkouluna. Entiset luokkahuoneet toimivat nyt nukkumistiloina ja jumppahuoneesta oli tehty viihtyisä ruokasali. Matkalaisia asteli sisään koulun ovista pitkin iltaa. Lopulta koossa oli sekalainen sakki vanhoja tuttavuuksia sekä uusia kasvoja. Pitkä matka oli tuonut mukanaan väsymyksen, mutta siitä huolimatta tunnelma oli viihtyisä ja iloinen. Seuraavan aamun ensimmäinen retki pyöri jo kaikkien mielessä. Sitä ennen leiriläisille oli vielä tiedossa maukas iltapala, tunnelmallinen sauna kynttilöineen sekä rentoa yhdessäoloa.
Perjantain ohjelmaan kuului kaksi retkeä. Ensimmäiselle retkelle lähdettiin heti aamupalan jälkeen. Sää oli mitä parhain! Alkavan syksyn viima viilsi, mutta aurinko paistoi, kun kipusimme kohti Kolin luontokeskusta tarkoituksenamme kiertää sieltä alkava kahden kilometrin pituinen huippujen kierros. Mitä korkeammalle Kolin huipulle pääsimme, sitä mahtavammista kansallismaisemista saimme nauttia. Edessämme avautui kaunis näky Pieliselle ja sen takana metsä jatkui silmänkantamattomiin. Oli mitä upeinta katsella kauas taivaanrantaan vanhan kelon vieressä seisten tietäen, että sama kelo oli seissyt siinä jo useiden vuosikymmenien ajan. Kansallispuistot ovat täynnä historiaa vanhoine puineen, joita ei teollisuusmetsien tapaan kaadeta pois. Päiväretkemme koostui pitkälti valokuvauksesta, maisemien katselusta ja eväiden syömisestä. Leiriläiset ovat päätyneet mukaan Kuuloliiton toimintaan eri tavoin: toiset ovat olleet Kuuloliiton toiminnassa mukana lapsesta lähtien, toiset taas ovat tulleet mukaan vasta aikuisiällä tai palanneet toiminnan pariin muutaman vuoden tauon jälkeen. Erilaisista taustoista huolimatta porukka oli todella yhtenäinen. Ensimmäisen retken jälkeen palasimme majoitukseen viettämään vapaa-aikaa ja syömään päivällistä. Ruokalepo olisi houkuttanut, mutta porukka lähti vielä iltaretkelle kohti niemenkärkeä. Neljän kilometrin kävely auringonlaskussa piristi mukavasti – rohkeimmat kävivät jopa järvessä uimassa. Retkeilyn päätteeksi mikään ei ollut parempaa, kuin valmiiksi lämmitetty puusauna odottamassa.
Ulkona oli koleaa ja taivas täynnä pilviä. Hetkenä minä hyvänsä alkaisi sade, mutta siitä huolimatta metsän poluilta ja pitkospuilta kantautui iloinen puheensorina. Näin alkoi lauantain retkemme aamupalan jälkeen. Asenne ratkaisee ja asennetta ei tältä porukalta puuttunut! Pieni sade ei haitannut ketään, kun kaikki kerääntyivät vieri viereen nuotiotulen äärelle lämmittelemään ja syömään eväitä. Pian jo makkarat ja suklaaletut paistuivat ja lisäksi laitettiin pannukahvit porisemaan. Matkan jatkuessa sää alkoi jo hiukan kirkastua. Kaiken kaikkiaan kiersimme noin kolmen kilometrin rengasreitin ja sen jälkeen kävimme vielä Pirunkirkossa. Toinen toisensa jälkeen ihmiset kömpivät sisälle Pirunkirkon luolastoon tietämättä mitä siellä saattaisi tulla vastaan. Pirunkirkko on 34 metriä pitkä Z-kirjaimen muotoinen luolasto, jonka korkeus vaihtelee yhdestä metristä seitsemään metriin. Tarinan mukaan kiipeämällä luolan perimmäiseen nurkkaan voi nähdä itse pirun, mutta yrityksistä huolimatta ei tainnut kukaan nähdä ketään. Illalla majapaikassa oli jälleen tiedossa sauna, jotta pääsimme huuhtelemaan nuotion savun hajut pois.
Sunnuntaina pienten mutkien ja ”kevyen” mäen päälle nousun jälkeen pääsimme lopulta nuotiopaikalle nauttimaan jälleen herkullisista retkieväistä. Tällä retkellä meillä oli tiedossa erätaitojemme testaamista. Eräoppaamme Vilman johdolla saimme yrittää sytyttää nuotiotulen tuluksia apuna käyttäen. Ilman kiireen häivää pidimme hauskaa ja kannustimme toisiamme kokeilemaan uudelleen, jos tuli ei välittömästi syttynyt. Yllätyksenä retken jälkeen pääsimme käymään Kolin Relax Spassa, joka on tunnelmallinen maisemakylpylä. Siellä meitä odotti kokonainen pieni spa-osasto poreammeineen, trooppisine suihkuineen sekä erilaisine saunoineen. Parin päivän kävelyretkien päätteeksi poreet rentouttivat jalkojen lihakset ja jalkakylvyt veivät väsymyksen pois. Väki oli kuin uudesti syntynyt matkalla takaisin majoituspaikkaan päivälliselle. Kylpylä oli todellinen menestys, joka kruunasi jo ennestään loistavan reissun.
Maanantaina heräsimme viimeisen kerran yhteiselle aamiaiselle. Viikonloppu oli vietetty yhdessä upeiden ihmisten kanssa. Kaikki leiriläiset tulivat eri puolilta Suomea, erilaisista lähtökohdista. Ihmiset ovat eri ikäisiä ja elämän polut ovat vieneet eri opiskelupaikkojen ja ammattien pariin. Kuuloliiton ansiosta kaikki ovat kuitenkin löytäneet tiensä toistensa elämään tärkeän vertaistuen roolissa. Leiriltä jäi paljon hyviä muistoja. Opimme leirielämästä, kansallispuistoista ja opimme käyttämään tuluksia. Lisäksi tiedämme nyt, miten keitetään parhaimmat pannukahvit, miten kiehisiä vuollaan ja millainen on oikeanlainen varustautuminen vaellukselle. Ennen kaikkea opimme tämän kaiken yhdessä. Kannustimme toinen toisiamme, jos ei heti onnistunut ja taputimme, kun jokin onnistui. Yhteishenki oli vahvasti läsnä aina leirin alusta loppuun saakka. Haikein mielin hyvästelimme toisemme, mutta onneksi voimme aina luottaa siihen, että Kuuloliitossa ja Nutossa eivät tapahtumat lopu kesken.
Moikka! Aattelin kirjotella vähän lisätietoja Nuton kahdesta etätapahtumasta!
2.9 noin kello 18.00 aloitellaan ensimmäistä tulevaa
etätapahtumaa, joka sisältää tiedotusta ja Q&A:ta Nuton tapahtumista, sekä
muusta toiminnasta. Lisäksi luvassa illan huipentumana on jännittävä
keskusteluroolipeli nimeltään Werewolf. Käytännössä peli on matalan
kynnyksen ja helposti opittava hidden identity-peli, jossa osa pelaajista
pääsee etsimään ihmissusia kyläläisinä, omia erikoistaitojaan hyödyntäen,
samalla kun loput pelaajat yrittävät ihmissusina popsia kyläläiset suuhunsa
ennen kuin jäävät kiinni. Peli tarjoaa jännitystä, matalan kynnyksen
improvisointia ja hauskoja hetkiä pelaajille! Tapahtumaan voi toki tulla mukaan
myös seuraamaan ja osallistua seuraavalle kierrokselle, mikäli siltä tuntuu.
Kun pelit on pelailtu, linjoille saa jäädä juttelemaan niistä näistä!
1.12 myöskin kello 18.00 alkaen on luvassa Nuton seuraava etätapahtuma nimeltään ”Noin viiden euron illallinen”. Tapahtumassa päästään kokkailemaan yhdessä jutellen ja vinkkejä jaellen muiden oman elämänsä Gordon Ramsayden kanssa! Osallistujat hankkivat tapahtumaa varten n. 5 euroa maksavat raaka-aineet, joista kokataan hyvää pienemmällä budjetilla. Mukaan saa toki tulla myös ihan vaan seuraamaan, juttelemaan ja kuuntelemaan muiden kokkaajien vinkkejä. Paikalla on lisäksi tulossa kaksi mestarikokkia, joille osallistujat pääsevät esittelemään aluksi ateriansa reseptit ja lopuksi valmiit lopputulokset. Luovimmalle ateriakokonaisuudelle on luvassa myös pieni palkinto! Kuten edellisessäkin tapahtumassa, myös tällöin voi jäädä juttelemaan muiden osallistujien kanssa vielä tapahtuman jälkeenkin.
Uusi nuorisotoimikunta valittiin huhtikuussa pidetyssä Nuorisotoimikunnan yleiskokouksessa. Tästä pääset lukemaan jokaisen toimikunnan jäsenen itse kirjoittaman esittelyn.
Fanni Heikkinen
Juho Jauhiainen
Leevi Paakkinen
Henna-Maria Vähämäki
Kiia Purmonen
Joel Ylivuori
Arttu Reijomaa
Emma Kähkönen
Fanni Heikkinen / puheenjohtaja Helou! Olen Fanni Heikkinen, 20v ja syntyjään Sotkamosta. Kävin autoalan kaksoistutkintona ja nyt odotan innolla minne päin Suomea pääsen jatko-opintoihin. Minulle tuli 2018 syksyllä äkillinen ja vaikea kuulovamma oikeaan korvaan ja siinä käytössä kuulokoje, jatkuvaa tinnitusta on myös. Olin täysin uusi huonokuuloisten yhteisössä, mutta heti pääsin mukaan toimintaan. Nutossa olen ollut ja mielelläni jatkan edelleen, nyt jopa puheenjohtajan tehtävissä. Näkemisiin!
Juho Jauhiainen / varapuheenjohtaja Tsau! Olen Juho Jauhiainen, Helsingistä kotoisin oleva 20-vuotias yhteiskuntatieteiden opiskelija. Nykyään asustelen Tampereella opiskelujen vuoksi. Olen ollut aivan lapsesta asti mukana Kuuloliiton toiminnassa, ensin leiriläisenä ja sitten ohjaajana jo useamman vuoden. Olen aktiivisesti käynyt myös muissa tapahtumissa. Nyt olen ensimmäistä kertaa Nuton jäsenenä. Kuuloliiton toiminta on minulle hyvin tärkeää ja on hienoa päästä vaikuttamaan siihen tälläkin tavalla. Minulta löytyy Usherin syndrooma, sekä molemmista korvista sisäkorvaistutteet. Törmäillään!
Leevi Paakkinen Hei! Mie oon Leevi! Oon alun perin kotoisin Imatralta ja nykyään asun Helsingissä viime syksystä lähtien. Oon täl hetkellä 21-vuotias ja oon tällä hetkellä opiskelemassa ensimmäistä vuotta sosionomiksi. Miulla on syntymästä lähtien keskivaikea kuulovamma ja molemmissa korvissa käytössä kuulolaitteet. Miulla on kuuloliiton toiminnassa pitkä historia ja ootan innolla mitä kaikkea kivaa ja uutta Nuto:n jäsenyys tarjoaa tulevaisuudessa!
Henna-Maria Vähämäki Terve! Olen Henna-Maria Vähämäki, lempinimeltäni Henna ja kesäkuussa täytän 24. Moon aito pohojalaane, mutta Tampereella olen asunu pian jo viisi vuotta. Olen valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi ja opinnot jatkuvat asiakirjahallinnon maisterin tutkinnon parissa. Minulla on ollut huono kuulo syntymästä lähtien ja tällä hetkellä se on keskivaikea. Kojeet löytyy molemmista korvista. Olen ensimmäistä kertaa Nuton jäsenenä ja intoa täynnä!
Kiia Purmonen Heips! Mie oon Kiia, täytän loppukesästä 22 vuotta ja oon lähtöisin Pohjois-Karjalasta pikkukunnasta nimeltä Tohmajärvi. Oon valmistunu ylioppilaaks Kuopiossa ja muuttanut Tampereelle asustamaan. Tarkoituksena on hakea täällä korkeakouluihin opiskelemaan, josko tänä keväänä ehkä onnistuis! Mulla on synnynnäinen vaikeaan taittuva kuulovika, ja mulle tehtiin just viime syksynä sisäkorvaistuteleikkaus toiseen korvaan. Mulla on siis kuulolaite toisessa ja istute toisessa. Ihan pienenä en ollut sinut kuulovikani kanssa, mutta Kuuloliiton järjestämät leirit ja sitä kautta vertaistuki auttoivat mua. Nykyään en pystyisi kuvittelemaan identiteettiäni ilman kuulovikaani. Tää on mun eka kerta Nutossa enkä malta oottaa, mitä se tuo tullessaan!
Joel Ylivuori Heippa, minun nimeni on Joel Ylivuori, tulen Espoosta ja olen 25 vuotta jo täyttänyt. Nutossa olen ollut mukana jo aiemminkin muutamia vuosia, mutta tiukan työntilanteen takia jäin pois, ehkä olemme jo törmänneet? Nuton puheenjohtajanakin kerran yhtenä toimikautena kerennyt olemaan, eli kokemusta löytyy. Nyt töiden vaihduttua minulla on enemmän aikaa ja pääsen kunnolla pureutumaan tähän toimintaan! Työskentelen tällä hetkellä siivousfirman johtotehtävissä, kehittäen yritystä parempaan suuntaan. Olen myös aiemmin työskennellyt paljon leireillä ja myös vuoden Suomen Kuurosokeat ry:ssä. Itselläni on Usherin syndrooma ja jo 2 sisäkorvaistutetta, sekä haasteita näön kanssa. Toivottavasti törmäämme tapahtumien merkeissä.
Arttu Reijomaa Moikka! Mun nimi on Arttu. Olen 21-vuotias insinööriopiskelija helsingistä. Multa löytyy lievä kuulonalenema molemmista korvista. Kuulolaite ollut joskus testissä, mutta tällä hetkellä ei käytössä sellaista. Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea nuto tuo tullessaan. Olen ollut Kuuloliiton leiritoiminnassa mukana lapsesta saakka, ensin leiriläisenä ja myöhemmin ohjaajana.
Emma Kähkönen Moikka! Mä oon Emma 18-vuotias tyttö Oulusta. Itselläni on lapsesta asti ollut keskivaikea kuulonalenema ja kojeet myös molemmissa korvissa.Tällä hetkellä opiskelen lukiossa toista vuotta. Nutossa oon nyt ensimmäistä kertaa, mutta leireiltä on kokemusta itse leiriläisenä sekä lasten- että nuortenleireiltä. Myös itse oon päässyt yhesti olemaan apuohjaajana lastenleirillä. Pienempänä halusin olla vain normaali enkä sen takia osallistunut vielä mihinkään kuuloliiton toimintaan. mutta kun ikää on tullut on oppinut arvostamaan kuulovamman myötä tulevaa vertaistukea ja huikeisiin ihmisiin tutustumista. Nykyään en edes haluaisi vaihtaa kuulovammaani pois, sillä sen kautta tulleet kokemukset ovat sellaisia, mitä kaikki eivät voi saada ja Nutossa oleminen tuo niitä varmasti rutkasti lisää.
Hei! Oon 20-vuotias huonokuuloinen nuori aikuinen Imatralta. Muutin viime syksynä asumaan Kontulaan opiskelupaikan perässä. Sain kesällä tiedon, että pääsin opiskelemaan Metropoliaan sosionomiksi, mikä sai aikaan ehkä elämäni suurimman muutoksen. Asun nyt ensimmäistä kertaa omillani ja vieläpä Suomen suurimmassa kaupungissa vieraiden ihmisten keskellä opiskelemassa täysin uutta alaa. ”Mitenköhän oikein selviän tästä kaikesta?” mietin, kun sain tietää pääseväni opiskelemaan.
Muutto pääkaupunkiseudulle
Muuttopäivä jännitti miuta todella paljon, sillä olen asunut saman katon alla kaksikymmentä vuotta, eli koko lyhyehkön elämäni ajan. Muuttaminen toiselle paikkakunnalle asumaan itsekseen tuntui todella oudolta, vaikka olinkin jo pitkään sitä odottanut, sekä hyvässä, että huonossa. Muuttoaamuna sanoin heipat pikkusiskolle ja lemmikkikanille, jonka kylläkin lasken ikään kuin veljekseni ja lähdimme yhteisen päivällisen jälkeen ajamaan kohti Helsinkiä. Automatkan aikana mietin kaikkea mahdollista: ”Montakohan kämppistä miulla on? Tullaankohan myö toimeen keskenään? Pärjäänköhä mie itekseen? Toivottavast en unohtanu mitää.” Iltapäivällä saavuttiin sitten vihdoinkin Kontulaan ja alettiin purkaa tavaroita. Heti sisälle päästyäni, pääsinkin tapaamaan toisen tulevista kämppiksistäni, joka osoittautui todella mukavaksi 16- vuotiaaksi lukiolaispojaksi. Tulimme jo ensitapaamisellamme hyvin toimeen, mikä sai minut heti paljon luottavaisemmalle mielelle. Kannoimme sitten loputkin tavarat sisälle ja järjestelimme tavarat jotakuinkin paikoilleen. Lopuksi kävimme vielä Itä-keskuksen Prismassa ostamassa hieman ruokia ja muutamia unohtuneita tavaroita. Pian olinkin jo yksin ensimmäistä yötä omassa asunnossani ja aamulla heräsin unisena seuraavaan aamuun. Kaikki meni loppujen lopuksi hyvin: tapasin myöhemmin toisen kämppikseni, hieman ujon miun kanssa samanikäisen pojan ja totuin jo muutamassa päivässä itsekseen asumiseen kahden ennestään vieraan kämppiksen kanssa. Seuraavana olisi vuorossa uusi haaste: opiskelun aloittaminen korkeakoulussa.
Korkeakoulun aloittaminen
Parin viikon itsekseen asustelun jälkeen, tuli vihdoin se päivä. Oli aika lähteä opiskelemaan uuteen kouluun, Metropoliaan. Lähdin aamulla hyvissä ajoin kohti Myllypuron kampusta jännittyneenä. Ensimmäisenä sain huomata, että kampus oli jättimäinen ja aivan upouusi. Löysin kuitenkin perille selkeiden ohjeistusten ansiosta ja päästyäni avaustunnille, sain huomata luokallani olevan yli 70 opiskelijaa. Tajusin heti alkajaisiksi, että olin unohtanut ladata FM-laitteeni, sekä kasvomaskien käyttö vaikeutti huomattavasti puheen seuraamista. Kuuloni otettiin kuitenkin hyvin huomioon, niin opettajien, kuin kanssaopiskelijoiden toimesta. Pärjäsin ensimmäisen päivän läpi oikein hyvin muiden antaman tuen ja ymmärryksen ansiosta. Tästä eteenpäin kaikki sujuikin oikein hyvin: FM-laitettani käytettiin joka oppitunnilla, minulta kyseltiin paljon kuulostani, sain itselleni useita kavereita ja pääsin hyvin opetukseen kiinni. Lopulta alkoi kuitenkin karanteeni, jonka takia lähitunnit lopetettiin lähes kokonaan, kaikki opiskelijatapahtumat peruttiin ja pääsin näkemään luokkalaisiani entistä harvemmin. Toisaalta etäkoulussa on hyvätkin puolensa: aamuisin ei tarvitse kiirehtiä kampukselle, opetusta on helpompi seurata kuulokkeiden kautta ja tuntia seuratessaan voi tehdä samalla jotain pientä, kuten näppäillä kitaralla. Lisäksi kaiken lähitoiminnan peruuntumisen takia, päätimme luokkalaisten kanssa alkaa itse luoda tapaamisia ja harrastaa liikuntaa ja muuta kivaa yhdessä. Tämän ansiosta ”karanteeniaika” ei enää tuntunutkaan niin pahalta.
Vertaistukea ja liikuntaa Helkyn sählyvuoroista
Luokkamme peliporukan lisäksi halusin kuitenkin aloittaa lisäksi vielä toisen säännöllisemmän liikunnallisen harrastuksen. Aluksi harkitsin kamppailulajeja, esimerkiksi kenjutsua tai kampuksen tarjoamia ryhmäliikuntatunteja. Koronan takia uuden harrastuksen aloittaminen oli kuitenkin haastavaa. Törmäsin kuitenkin sattumalta Helkyn järjestämään matalan kynnyksen sählytoimintaan vuoden 2020 Nuto-leirillä ja innostuin heti ajatuksesta. Nuorempana olin pitkään haaveillut sählyn harrastamisesta, mutta unelmani ei koskaan käynyt toteen kotipuolen sählyseurojen korkean tason vuoksi. Menin ensimmäiselle kerralle jälleen kerran hiukan jännittyneenä, mutta sain helpotukseni huomata useita tuttuja kasvoja. Pelit menivät hyvin, kaikki otettiin huomioon ja peliin mukaan, sekä uudet tuttavuudet osoittautuivat mukaviksi ja empaattisiksi kavereiksi. Lisäksi pääsin jälleen todistamaan Kuuloliiton toiminnalle ominaista mainiota yhteishenkeä. Odotan innolla, kun rajoitukset helpottavat ja tilanne on parempi, että päästään taas pelaamaan tulevia pelejä näiden mahtavien tyyppien kanssa!
Saavuin Kopolan leirikeskukseen hämmentynein sekä ristiriitaisin tuntemuksin. Olin hieman hermostunut ja ajatukseni harhailivat muistoissani. Vaikka viimekäynnistäni oli päässytkin kulumaan luvattomat 17 vuotta niin siltikin kaikki paikat näyttivät tutuilta. Hajumuistikin on yllättävän vahva. Kuljeskellessani ympäri tiluksia sekä rakennuksia nuo tutut tuoksut toivat muistoja mieleen. Miltä keittiö, käytävät, päärakennuksen yläkerta, tai punasiiven kahvihuone tuoksui? Hämärästi, epäsäännöllisesti, mutta kuitenkin. Sieltä niitä muistoja putkahteli esiin. Muistin miten Punasiivessä on tullut pujoteltua helminauhoja käsikoruihin, miten samaisen rakennuksen aulassa joitain vuosia myöhemmin olen kaatunut naamalleni, kun halusin hurmata tytön yrittäessäni tehdä spagaattia… Muistin miten olemme porukalla hyppineet laiturilta järveen, tai sen miten olemme käyneet leirin huipentavassa iltadiskossa. Eräät varhaisimmista muistoistani liittyvätkin juuri tähän kyseiseen paikkaan. Huonokuuloisten leireihin Kopolassa: Siihen miten raavitaan hyttysenpuremia iltanuotiolla vesisateessa. Mikään ei voisi olla parempaa!
Olin kesällä heti tapahtumaan ilmoittautumisen jälkeen lähetellyt viestejä sellaisille tutuille leiriläisille, joita en ole pitkään aikaan tavannut. Suurin osa innostuikin ja sanoi saapuvansa paikalle. Kopolan pihalla muita odottaessani minut valtasikin tuttu tunne vuosien takaa. Minua suorastaan jännitti nähdä, että millainen auto kaartaa seuraavaksi pihaan ja ketä kaikkia sieltä oikein tulisi paikalle. Onneksi en tunnistanut ihan jokaista tulijaa. Oli näet varsin hienoa nähdä täysin uusia kasvoja eri ikäryhmistä. Siitä tietää että nykyinen toiminta on fiksua, ja että se tavoittaa muita ihmisiä. Kaikkein jännittävintä kuitenkin oli odottaa yhtä tiettyä ystävää. Olin näet tavannut hänet viimeksi 20 vuotta sitten samaisessa paikassa Kopolan lasten leirillä. Jännitys kuitenkin osoittautui täysin turhaksi.
On varsin kummallista, miten kaksikymmentä vuotta kuroutuu kiinni toisia ihmisiä tavattaessa. Miten niillä vuosilla ei tunnu olevan mitään erottavaa tekijää syntyneisiin ystävyyssuhteisiin. Sain osaltani myös kuulla suoraa palautetta joiltain muiltakin leiriläisiltä että näytän ihan samalta kuin viimeksi tavattaessa. ”No koska ollaan viimeksi tavattu? – ”8 vuotta sitten”.
En tiedä mitään toista ryhmää, harrastusporukkaa, tai ilmiötä joka sitoisi näin vahvasti ihmiset toisiinsa näin pitkiltä aikaväleiltä. Välissä voi olla vuosia, vuosikymmeniä, ehkä jo sukupolvikin. Silti se yhteenkuuluvuudentunne on huikea. Se kolmekymppinen läiskii kasvomaalia kasvoihin ja hyppii ja kiljuu siinä missä se vasta täysi-ikäistynyt nuori aikuinenkin. Se on hienoa myös huomata miten kaikki pelaavat yhteen, kannustavat ja kertovat toisilleen omasta itsestään. Miten kaikesta huokuu sanaton luottamus sekä yhteenkuuluvuuden tunne.
Meillä on kaikilla oma elämä, haasteet sekä suuret saappaat täytettävinä. Vaikka me leiriläiset olemme eri näköisiä, ja kotoisin eri paikkakunnilta ja ehkä synnytty eri vuosikymmeninä niin yksi asia on varma. Mikään muu asia ei yhdistä ihmistä paremmin kuin oikeaan paikkaan kohdennettu vertaistoiminta. Se pelastaa ihmisiä ja antaa voimaa pärjätä sillä tiellä jonka me valitsemme kulkea. Tämä toiminta antaa niin paljon enemmän kuin pystyisin siitä ikinä kenellekkään kertomaan.
Olen aina rakastanut luontoa, siellä rauhoittumista ja touhuamista. Luonto ottaa minut vastaan sellaisena kuin olen. Tämä rakkaus luontoa kohtaan motivoi minua tekemään jotain isoa ja uutta. Päätin viime vuoden keväänä nimittäin seisauttaa elämäni hetkeksi. Hain ja pääsin opiskelemaan Muonion erä- ja luonto-opaskoulutukseen.
Koulutus kestää yhden kalenterivuoden ja on täysipäiväistä opiskelua pitkälti luonnossa. Opiskeluihin on tähän mennessä kuulunut muun muassa erätaitojen kartuttamista, sienien ja kasvien opiskelua luokassa ja luonnossa, kalastamista sekä vaelluksia ja pienempiä päiväretkiä, joihin on liittynyt monipuolisia teemoja. Pääpainona tietenkin opettelemme ryhmän hallintaa ja ohjaamista luonnossa, erilaisissa olosuhteissa ja tilanteissa.
Opiskelu vuoden ajan on kupla, johon hakeutuu saman henkisiä ihmisiä ympäri Suomea. Meitä eräopasopiskelijoita kutsutaan paikallisten keskuudessa lumoiksi. Tämä tulee sanasta luonto- ja matkailuopas. Ryhmän jokaisella jäsenellä on omat taustansa, joka on omiaan tuomaan ryhmään värikkyyttä ja monipuolisuutta. On ollut ihanaa seurata ryhmän yhteistä tahtotilaa tehdä tästä opiskeluvuodesta jokaisen elämän tähän mennessä merkityksellisin vuosi. Uskallankin sanoa jo tässä kohtaa, että näin tulee tapahtumaan.
Huonokuuloisuus tuo opiskeluun ja oppaana toimimiseen omat pienet haasteensa. Olen omalla toiminnallani tehnyt kuulotilanteeni ryhmäläisille selväksi, ja sitä on pyritty huomioimaan. Omilla valinnoilla kuitenkin pystyy vaikuttamaan siihen, että kuuleminen ja kuunteleminen on optimaalisinta. Kuulolaitteen käyttäminen tietyissä olosuhteissa on haastavaa, esimerkiksi talvella pipon alla. Se ei ole kuitenkaan este, päinvastoin olemme saaneet kuulokukkasista ryhmässä hyvät naurut.
Vallitseva maailman ja Suomen koronavirustilanne tuo omat haasteensa tähän opiskeluvuoteen. Muutamia asioita on jäänyt toteutumatta opinnoissa sen vuoksi, mutta tilanne vaatii sopeutumista ja hyväksymistä aivan kaikilta. Lapin matkailusesongin epävarmuus on kestämätön ennen kaikkea paikallisten matkailuelinkeinolle. Tilanne pakottaa yrittäjät ja toimijat miettimään uusia vaihtoehtoja toiminnalleen, sekä huomioimaan toiminnassaan asiakkaiden turvallisuuden aivan uudella tavalla. Koska ulkomaisten asiakkaiden saapuminen talvisesongiksi Suomeen on epävarmaa, ovat yritykset kehittäneet tuotteitaan ja palveluitaan suomalaisille asiakkaille sopiviksi. Esimerkkinä tästä husky-kummiksi ryhtyminen, joka on mahdollista Harriniva-yrityksen kautta. Kannustan kaikkia suosimaan ja tukemaan suomalaisia yrityksiä ja tuotteita erityisesti tällaisena vallitsevana aikana. Matkaillakseen ja lomaillakseen ei tarvitse lähteä kauas, Lappi on saavutettavissa helposti aivan kaikille suomalaisille. Vinkkaankin jokaista kokeilemaan talvilomareissulla yritysten opas- ja aktiviteettipalveluita.
Tällä vuoden kestävällä luontoleirilläni aion nauttia tästä eräkuplasta, opetella uusia asioita, olla kiitollinen mahdollisuuksista, joita tarjoutuu, kun on valmis ottamaan niitä vastaan ja menemään rohkeasti omia unelmia kohti. Lumoperhe ja -vuosi ovat jo nyt vahvistaneet sen, että elämän tauottaminen vuodeksi on äärimmäisen palkitsevaa. Tiedän ja uskon saavani elämääni tämän kokemuksen myötä paljon; uusia taitoja, ystäviä, verkostoja sekä ennen kaikkea unohtumattoman vuoden, jota muistella keinutuolissa vanhana.
