Tekijä: Viivi Kilpeläinen

Saavuimme kymmenen aikoihin ja aloittelimme päivää kokoustamalla Nuton toimikunnan kanssa tulevista tapahtumista ja muista loppuvuoden suunnitelmista. Piakoin kokouksen jälkeen alkoikin jo saapua porukkaa paikan päälle ja lähdimme ohjaamaan autolla tulijoita oikeaan paikkaan hieman hämmentävästi suunnitellulla Serenan pihalla. Kun kaikki alkoivat olla paikalla, kävimme yhdessä läpi lyhyen tutustumiskierroksen. Paikalla oli monia tuttuja mutta myös muutamia itselleni täysin vieraita kasvoja, joihin pääsin viikonlopun aikana tutustumaan! 

Esittelyjen jälkeen pääsimmekin heti aloittamaan toiminnalla: lähdimme suorittamaan Serenan kaksi-osaista seikkailurataa, jossa pääsimme kapuamaan kalliolta alas köysien varassa ja laskemaan jopa yli 40 kilometria tunnissa kulkevalla köysiradalla. Köysiradan vauhti oli todella päätähuimaava, mutta mieluisa kokemus! Kalliolta laskeutumisrata puolestaan oli niinkin pelottavaa etten ensimmäisellä kerralla uskaltautunut kielekkeen reunan yli, mutta päätin lopulta rohkaistua ja suorittaa radan kunnialla läpi, vaikkakin jalat tutisten.Kiipeilyjen ja vauhdin jälkeen kävimme syömässä Serenan ravintolassa hampurilaisateriat ja lihapullat ja lähdimmekin siitä suoraan uimaan seranan vesipuistoon.

Vesipuisto oli todella iso, enkä ainakaan itse kerennyt kokeilla kaikkia sen hienouksia, mutta hauskaa oli! Laskin muutaman vauhdikkaan vesiliukumäen, hengailin altaalla muiden kanssa osallistujien kanssa ja pääsin pitkästä aikaa saunomaan. Illalla siirryimme kotoutumaan mökeille ja syömään omat iltapalat. Ilta ei kuitenkaan päättynyt siihen, vaan kokoonnuimme kaikki yhteen mökkiin seurustelemaan, pelailemaan ja muutoin viettämään iltaa yhdessä oman jaksamisen mukaan. Pääsimme illan aikana pelaamaan muun muassa klassikkopeli skippoa, erilaisia pelejä perikorteilla, sekä superhauskaa keskusteluroolipeliä: Werewolfia! Ilta kului mukavasti ja todella nopeasti hyvässä seurassa!

Seuraavana söimme omaan tahtiin aamupalat. Osa toi mukanaan omat eväänsä ja osa puolestaan kävi hotellilla syömässä lähes viiden tähden aamiaisbuffetin. Tämän jälkeen aloimme siivoilemaan mökkejä ja pakkaamaan kamoja lähtöä varten. Lähdimme n. 12 aikoihin jokainen koteja kohti pääosin kimppakyydeillä ja täynnä hyviä muistoja mukavalta viikonlopulta!

Kirjoittaja: Leevi Paakkinen

Kirjoittaja: Henna-Maria Vähämäki

Kuuloliiton nuorten aikuisten jokavuotinen leiri palasi koronan jälkeen takaisin mahtavampana kuin koskaan. Vuoden 2021 Ruskaretki järjestettiin 9.–13.9. Kolin upeissa kansallismaisemissa. Tiedossa oli kokonaiset neljä päivää seikkailua luonnossa vanhojen ja uusien ystävien kanssa.

Retkemme alkoi torstaina, kun autot ympäri Suomea starttasivat ja suuntasivat kohti Itä-Suomea. Suurin osa leiriläisistä tuli useamman tunnin matkan päästä, joten päivä meni lähes kokonaan matkustamiseen. Perillä Kolilla leirin tukikohtana toimi Vanhan Koulun Majatalo, joka oli vuoteen 1977 asti toiminut paikallisena kyläkouluna. Entiset luokkahuoneet toimivat nyt nukkumistiloina ja jumppahuoneesta oli tehty viihtyisä ruokasali. Matkalaisia asteli sisään koulun ovista pitkin iltaa. Lopulta koossa oli sekalainen sakki vanhoja tuttavuuksia sekä uusia kasvoja. Pitkä matka oli tuonut mukanaan väsymyksen, mutta siitä huolimatta tunnelma oli viihtyisä ja iloinen. Seuraavan aamun ensimmäinen retki pyöri jo kaikkien mielessä. Sitä ennen leiriläisille oli vielä tiedossa maukas iltapala, tunnelmallinen sauna kynttilöineen sekä rentoa yhdessäoloa.

Perjantain ohjelmaan kuului kaksi retkeä. Ensimmäiselle retkelle lähdettiin heti aamupalan jälkeen. Sää oli mitä parhain! Alkavan syksyn viima viilsi, mutta aurinko paistoi, kun kipusimme kohti Kolin luontokeskusta tarkoituksenamme kiertää sieltä alkava kahden kilometrin pituinen huippujen kierros. Mitä korkeammalle Kolin huipulle pääsimme, sitä mahtavammista kansallismaisemista saimme nauttia. Edessämme avautui kaunis näky Pieliselle ja sen takana metsä jatkui silmänkantamattomiin. Oli mitä upeinta katsella kauas taivaanrantaan vanhan kelon vieressä seisten tietäen, että sama kelo oli seissyt siinä jo useiden vuosikymmenien ajan. Kansallispuistot ovat täynnä historiaa vanhoine puineen, joita ei teollisuusmetsien tapaan kaadeta pois. Päiväretkemme koostui pitkälti valokuvauksesta, maisemien katselusta ja eväiden syömisestä. Leiriläiset ovat päätyneet mukaan Kuuloliiton toimintaan eri tavoin: toiset ovat olleet Kuuloliiton toiminnassa mukana lapsesta lähtien, toiset taas ovat tulleet mukaan vasta aikuisiällä tai palanneet toiminnan pariin muutaman vuoden tauon jälkeen. Erilaisista taustoista huolimatta porukka oli todella yhtenäinen. Ensimmäisen retken jälkeen palasimme majoitukseen viettämään vapaa-aikaa ja syömään päivällistä. Ruokalepo olisi houkuttanut, mutta porukka lähti vielä iltaretkelle kohti niemenkärkeä. Neljän kilometrin kävely auringonlaskussa piristi mukavasti – rohkeimmat kävivät jopa järvessä uimassa. Retkeilyn päätteeksi mikään ei ollut parempaa, kuin valmiiksi lämmitetty puusauna odottamassa.

Ulkona oli koleaa ja taivas täynnä pilviä. Hetkenä minä hyvänsä alkaisi sade, mutta siitä huolimatta metsän poluilta ja pitkospuilta kantautui iloinen puheensorina. Näin alkoi lauantain retkemme aamupalan jälkeen. Asenne ratkaisee ja asennetta ei tältä porukalta puuttunut! Pieni sade ei haitannut ketään, kun kaikki kerääntyivät vieri viereen nuotiotulen äärelle lämmittelemään ja syömään eväitä. Pian jo makkarat ja suklaaletut paistuivat ja lisäksi laitettiin pannukahvit porisemaan. Matkan jatkuessa sää alkoi jo hiukan kirkastua. Kaiken kaikkiaan kiersimme noin kolmen kilometrin rengasreitin ja sen jälkeen kävimme vielä Pirunkirkossa. Toinen toisensa jälkeen ihmiset kömpivät sisälle Pirunkirkon luolastoon tietämättä mitä siellä saattaisi tulla vastaan. Pirunkirkko on 34 metriä pitkä Z-kirjaimen muotoinen luolasto, jonka korkeus vaihtelee yhdestä metristä seitsemään metriin. Tarinan mukaan kiipeämällä luolan perimmäiseen nurkkaan voi nähdä itse pirun, mutta yrityksistä huolimatta ei tainnut kukaan nähdä ketään. Illalla majapaikassa oli jälleen tiedossa sauna, jotta pääsimme huuhtelemaan nuotion savun hajut pois.

Sunnuntaina pienten mutkien ja ”kevyen” mäen päälle nousun jälkeen pääsimme lopulta nuotiopaikalle nauttimaan jälleen herkullisista retkieväistä. Tällä retkellä meillä oli tiedossa erätaitojemme testaamista. Eräoppaamme Vilman johdolla saimme yrittää sytyttää nuotiotulen tuluksia apuna käyttäen. Ilman kiireen häivää pidimme hauskaa ja kannustimme toisiamme kokeilemaan uudelleen, jos tuli ei välittömästi syttynyt. Yllätyksenä retken jälkeen pääsimme käymään Kolin Relax Spassa, joka on tunnelmallinen maisemakylpylä. Siellä meitä odotti kokonainen pieni spa-osasto poreammeineen, trooppisine suihkuineen sekä erilaisine saunoineen. Parin päivän kävelyretkien päätteeksi poreet rentouttivat jalkojen lihakset ja jalkakylvyt veivät väsymyksen pois. Väki oli kuin uudesti syntynyt matkalla takaisin majoituspaikkaan päivälliselle. Kylpylä oli todellinen menestys, joka kruunasi jo ennestään loistavan reissun.

Maanantaina heräsimme viimeisen kerran yhteiselle aamiaiselle. Viikonloppu oli vietetty yhdessä upeiden ihmisten kanssa. Kaikki leiriläiset tulivat eri puolilta Suomea, erilaisista lähtökohdista. Ihmiset ovat eri ikäisiä ja elämän polut ovat vieneet eri opiskelupaikkojen ja ammattien pariin. Kuuloliiton ansiosta kaikki ovat kuitenkin löytäneet tiensä toistensa elämään tärkeän vertaistuen roolissa. Leiriltä jäi paljon hyviä muistoja. Opimme leirielämästä, kansallispuistoista ja opimme käyttämään tuluksia. Lisäksi tiedämme nyt, miten keitetään parhaimmat pannukahvit, miten kiehisiä vuollaan ja millainen on oikeanlainen varustautuminen vaellukselle. Ennen kaikkea opimme tämän kaiken yhdessä. Kannustimme toinen toisiamme, jos ei heti onnistunut ja taputimme, kun jokin onnistui. Yhteishenki oli vahvasti läsnä aina leirin alusta loppuun saakka. Haikein mielin hyvästelimme toisemme, mutta onneksi voimme aina luottaa siihen, että Kuuloliitossa ja Nutossa eivät tapahtumat lopu kesken.

Saavuin Kopolan leirikeskukseen hämmentynein sekä ristiriitaisin tuntemuksin. Olin hieman hermostunut ja ajatukseni harhailivat muistoissani. Vaikka viimekäynnistäni oli päässytkin kulumaan luvattomat 17 vuotta niin siltikin kaikki paikat näyttivät tutuilta. Hajumuistikin on yllättävän vahva. Kuljeskellessani ympäri tiluksia sekä rakennuksia nuo tutut tuoksut toivat muistoja mieleen. Miltä keittiö, käytävät, päärakennuksen yläkerta, tai punasiiven kahvihuone tuoksui?  Hämärästi, epäsäännöllisesti, mutta kuitenkin. Sieltä niitä muistoja putkahteli esiin. Muistin miten Punasiivessä on tullut pujoteltua helminauhoja käsikoruihin, miten samaisen rakennuksen aulassa joitain vuosia myöhemmin olen kaatunut naamalleni, kun halusin hurmata tytön yrittäessäni tehdä spagaattia… Muistin miten olemme porukalla hyppineet laiturilta järveen, tai sen miten olemme käyneet leirin huipentavassa iltadiskossa. Eräät varhaisimmista muistoistani liittyvätkin juuri tähän kyseiseen paikkaan. Huonokuuloisten leireihin Kopolassa: Siihen miten raavitaan hyttysenpuremia iltanuotiolla vesisateessa. Mikään ei voisi olla parempaa!

Olin kesällä heti tapahtumaan ilmoittautumisen jälkeen lähetellyt viestejä sellaisille tutuille leiriläisille, joita en ole pitkään aikaan tavannut. Suurin osa innostuikin ja sanoi saapuvansa paikalle. Kopolan pihalla muita odottaessani minut valtasikin tuttu tunne vuosien takaa. Minua suorastaan jännitti nähdä, että millainen auto kaartaa seuraavaksi pihaan ja ketä kaikkia sieltä oikein tulisi paikalle. Onneksi en tunnistanut ihan jokaista tulijaa. Oli näet varsin hienoa nähdä täysin uusia kasvoja eri ikäryhmistä. Siitä tietää että nykyinen toiminta on fiksua, ja että se tavoittaa muita ihmisiä. Kaikkein jännittävintä kuitenkin oli odottaa yhtä tiettyä ystävää. Olin näet tavannut hänet viimeksi 20 vuotta sitten samaisessa paikassa Kopolan lasten leirillä. Jännitys kuitenkin osoittautui täysin turhaksi.

On varsin kummallista, miten kaksikymmentä vuotta kuroutuu kiinni toisia ihmisiä tavattaessa. Miten niillä vuosilla ei tunnu olevan mitään erottavaa tekijää syntyneisiin ystävyyssuhteisiin. Sain osaltani myös kuulla suoraa palautetta joiltain muiltakin leiriläisiltä että näytän ihan samalta kuin viimeksi tavattaessa. ”No koska ollaan viimeksi tavattu?  – ”8 vuotta sitten”.

En tiedä mitään toista ryhmää, harrastusporukkaa, tai ilmiötä joka sitoisi näin vahvasti ihmiset toisiinsa näin pitkiltä aikaväleiltä. Välissä voi olla vuosia, vuosikymmeniä, ehkä jo sukupolvikin. Silti se yhteenkuuluvuudentunne on huikea. Se kolmekymppinen läiskii kasvomaalia kasvoihin ja hyppii ja kiljuu siinä missä se vasta täysi-ikäistynyt nuori aikuinenkin. Se on hienoa myös huomata miten kaikki pelaavat yhteen, kannustavat ja kertovat toisilleen omasta itsestään. Miten kaikesta huokuu sanaton luottamus sekä yhteenkuuluvuuden tunne.

Meillä on kaikilla oma elämä, haasteet sekä suuret saappaat täytettävinä. Vaikka me leiriläiset olemme eri näköisiä, ja kotoisin eri paikkakunnilta ja ehkä synnytty eri vuosikymmeninä niin yksi asia on varma. Mikään muu asia ei yhdistä ihmistä paremmin kuin oikeaan paikkaan kohdennettu vertaistoiminta. Se pelastaa ihmisiä ja antaa voimaa pärjätä sillä tiellä jonka me valitsemme kulkea. 
Tämä toiminta antaa niin paljon enemmän kuin pystyisin siitä ikinä kenellekkään kertomaan.

Kirjoittaja: Oskari Autiosuo. Wanha leiriläinen. 

Teksti: Vilma Forsell

Olen aina rakastanut luontoa, siellä rauhoittumista ja touhuamista. Luonto ottaa minut vastaan sellaisena kuin olen. Tämä rakkaus luontoa kohtaan motivoi minua tekemään jotain isoa ja uutta. Päätin viime vuoden keväänä nimittäin seisauttaa elämäni hetkeksi. Hain ja pääsin opiskelemaan Muonion erä- ja luonto-opaskoulutukseen. 

Koulutus kestää yhden kalenterivuoden ja on täysipäiväistä opiskelua pitkälti luonnossa. Opiskeluihin on tähän mennessä kuulunut muun muassa erätaitojen kartuttamista, sienien ja kasvien opiskelua luokassa ja luonnossa, kalastamista sekä vaelluksia ja pienempiä päiväretkiä, joihin on liittynyt monipuolisia teemoja. Pääpainona tietenkin opettelemme ryhmän hallintaa ja ohjaamista luonnossa, erilaisissa olosuhteissa ja tilanteissa. 

Opiskelu vuoden ajan on kupla, johon hakeutuu saman henkisiä ihmisiä ympäri Suomea. Meitä eräopasopiskelijoita kutsutaan paikallisten keskuudessa lumoiksi. Tämä tulee sanasta luonto- ja matkailuopas. Ryhmän jokaisella jäsenellä on omat taustansa, joka on omiaan tuomaan ryhmään värikkyyttä ja monipuolisuutta. On ollut ihanaa seurata ryhmän yhteistä tahtotilaa tehdä tästä opiskeluvuodesta jokaisen elämän tähän mennessä merkityksellisin vuosi. Uskallankin sanoa jo tässä kohtaa, että näin tulee tapahtumaan. 

Huonokuuloisuus tuo opiskeluun ja oppaana toimimiseen omat pienet haasteensa. Olen omalla toiminnallani tehnyt kuulotilanteeni ryhmäläisille selväksi, ja sitä on pyritty huomioimaan. Omilla valinnoilla kuitenkin pystyy vaikuttamaan siihen, että kuuleminen ja kuunteleminen on optimaalisinta. Kuulolaitteen käyttäminen tietyissä olosuhteissa on haastavaa, esimerkiksi talvella pipon alla. Se ei ole kuitenkaan este, päinvastoin olemme saaneet kuulokukkasista ryhmässä hyvät naurut. 

Vallitseva maailman ja Suomen koronavirustilanne tuo omat haasteensa tähän opiskeluvuoteen. Muutamia asioita on jäänyt toteutumatta opinnoissa sen vuoksi, mutta tilanne vaatii sopeutumista ja hyväksymistä aivan kaikilta. Lapin matkailusesongin epävarmuus on kestämätön ennen kaikkea paikallisten matkailuelinkeinolle. Tilanne pakottaa yrittäjät ja toimijat miettimään uusia vaihtoehtoja toiminnalleen, sekä huomioimaan toiminnassaan asiakkaiden turvallisuuden aivan uudella tavalla. Koska ulkomaisten asiakkaiden saapuminen talvisesongiksi Suomeen on epävarmaa, ovat yritykset kehittäneet tuotteitaan ja palveluitaan suomalaisille asiakkaille sopiviksi. Esimerkkinä tästä husky-kummiksi ryhtyminen, joka on mahdollista Harriniva-yrityksen kautta. Kannustan kaikkia suosimaan ja tukemaan suomalaisia yrityksiä ja tuotteita erityisesti tällaisena vallitsevana aikana. Matkaillakseen ja lomaillakseen ei tarvitse lähteä kauas, Lappi on saavutettavissa helposti aivan kaikille suomalaisille. Vinkkaankin jokaista kokeilemaan talvilomareissulla yritysten opas- ja aktiviteettipalveluita. 

Tällä vuoden kestävällä luontoleirilläni aion nauttia tästä eräkuplasta, opetella uusia asioita, olla kiitollinen mahdollisuuksista, joita tarjoutuu, kun on valmis ottamaan niitä vastaan ja menemään rohkeasti omia unelmia kohti. Lumoperhe ja -vuosi ovat jo nyt vahvistaneet sen, että elämän tauottaminen vuodeksi on äärimmäisen palkitsevaa. Tiedän ja uskon saavani elämääni tämän kokemuksen myötä paljon; uusia taitoja, ystäviä, verkostoja sekä ennen kaikkea unohtumattoman vuoden, jota muistella keinutuolissa vanhana. 

Turvallista loppuvuotta kaikille! Pysytään terveinä!

Kuuloliiton Nuorisotoimikunnan (Nuto) yleiskokous, joka oli tarkoitus pitää Nuton pikkujoulujen yhteydessä su 29.11.2020 klo 11, joudutaan perumaan vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi.

Nuorisotoimikunnan yleiskokous pyritään järjestämään alkuvuodesta 2021. Asiasta tiedotetaan mm. liiton ja moottorikorvien verkkosivuilla sekä moottorikorvien sosiaalisessa mediassa.

Lisätietoja:

Järjestösihteeri Paula Hesso

paula.hesso@kuuloliitto.fi

p. 044 3350760

Nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Marika Rajala haastatteli muutamaa nuorta ja kyseli heidän kuulumisistaan näin korona-aikana.

Kysymykset:
1. Kuka olet, mitä teet ja mitä laitteita käytät?

  2. Kuinka COVID-19 on vaikuttanut opiskeluihisi/töissäkäymiseen?  

  3. Onko sinulla ollut etäluentoja ja/tai -kokouksia? Minkälaiset poikkeusjärjestelyt ovat olleet oppilaitoksessa/työpaikallasi?

  4. Ovatko etäluennot tai muut vastaavat olleet haastavia kuulosi vuoksi? Käytätkö apuvälineitä?

  5. Kun rajoituksia aletaan purkamaan, miten luulet sen vaikuttavan oppilaitoksen/työpaikan käytäntöihin? Miten jatkossa tullaan tekemään eri tavalla?

1. Olen Juho Jauhiainen, valmistun piakkoin lukiosta. Käytän implantteja.

2. COVID-19 aikaisti ylioppilastutkinnossani toista reaalikoetta viikolla yllättäen, joten lukea piti vähän nopeammalla aikataululla kuin olin suunnitellut. Muuten ei oikeastaan ole vaikuttanut, koska olen ollut lomalla kirjoituksista asti. Pääsykokeisiin lukeminen tuntuu kylläkin kotona hieman haastavammalta kuin kirjastossa.

3. Olen hakemassa nyt keväällä yliopistoon ja pääsykoe muuttui etänä tehtäväksi. Muuten ei oikestaan merkittävää tapahtunut hakemallani alalla.

4. Minulla ei ole ollut etäluentoja, kun olen ollut lukulomalla.

5. Tähän on vaikea sanoa kun en vielä tiedä tulevaisuuden opiskelupaikkaani varmasti. Toivottavasti koulupaikka kuitenkin tärppää ja pääsen opiskelemaan paikkaan jonne haluan!

1. Olen Leevi Rissanen. Opiskelen kauppatieteitä kolmatta vuotta ja valmistun tänä keväänä kauppatieteiden kandidaatiksi. Opintojen ohessa olen nyt viimeiset kolme vuotta työskennellyt pankissa. Minulla on lievä kuulonalenema, käytän kuulokojeita.

2. (& 3.) Yhdistin tässä vastauksessa kysymykset kaksi ja kolme. Koulun osalta COVID-19 on näkyvimmin vaikuttanut luentojen, sekä tenttien täyteen siirtymiseen etänä järjestettäviksi. Tämän lisäksi kandidaatin tutkielman defence, eli ns. väitös- tai puolustustilaisuus (puolustetaan tutkielmaa lautakunnalle ja vastataan kritiikkiin) on poikkeuksellisesti täysin etänä. Lisäksi myöskään nidottua versiota tutkielmasta ei tarvitse poikkeuksellisesti toimittaa.Töiden osalta kaikki kokoukset ovat siirtyneet täysin etäyhteyksien päähän, ja keskusteluja etätyöskentelystä on käyty, mutta vielä toistaiseksi työt ovat lähes normaalisti toimistolla.

4. Etenkin bachelor’s defence -tilaisuutta olen pelännyt sen osalta, etten saisi lautakunnan jäsenten kysymyksistä selvää, mutta pelot siitä hälvensi se, kun ns. valmentava tilaisuus, “pre-defence” järjestettiin täysin vastaavasti. Käytin kuulokkeita ja mikrofonia, eli ns. headsettiä, sillä se vähentää myös mahdollista taustamelua. Mielestäni itseasiassa etäluennot ja -kokoukset ovat paljon parempia kuulemisen osalta, sillä äänenvoimakkuutta pystyy säätämään. Eroa puheen selkeyteen en ole nähnyt.

5. Näkisin, että yliopistomaailma on suhteellisen vanhoillinen opetuskäytäntöjen suhteen etenkin kaupallisella alalla, joten ainakaan oman koulun suhteen en odota suuria etäluentojen jatkuvuuden osalta. Moni yliopisto nauhoittaa luennot ja mahdollistaa täten helpomman etäopiskelun, tähän voisin nähdä myös kouluni liittyvän. 

Töiden osalta on täysin mahdollista ja jopa odotettavaakin että yhä isompi osa kokouksista järjestetään etänä, niin meillä kuin muissakin yrityksissä. Etäkokoukset mahdollistavat mielestäni paljon luontevamman ja helpomman tavan kokoontua ja käydä asioita läpi – etenkin kansainvälisissä yrityksissä.

1. Olen Johannes Heinävaara, työskentelen suunnittelijana insinööritoimistossa. Käytän kuulokojeita.

2. Käyn edelleen fyysisesti töissä, koska tämän hetkinen etätyöyhteys (VPN) ei kestä raskaiden suunnitteluohjelmien ja tiedostoservereiden käyttöä kuin muutaman työntekijän kuormituksessa. Nämä paikat pidetään varalla jos joku joutuu karanteeniin tai muuten kokee etätyön välttämättömäksi.
Hygieniatasoa on parannettu antamalla henkilöstölle ohjeistus poikkeustilanteesta ja henkilökohtaiset käsidesipullot.

3. Kaikki kokoukset järjestetään etänä. Toimistoomme on myös perustettu erillinen siipi, jonne on siirtynyt tietty viiden hengen projektiryhmä. Kuulun itse tähän ryhmään ja saamme olla toiselle puolelle yhteydessä vain etänä.
Tällä halutaan minimoida riskit siihen, että koko yhtiön henkilöstö joutuisi karanteeniin mahdollisen koronatartunnan myötä.

4. Tähän mennessä eivät ole olleet haastavia, koska kuulokojeeni ovat yhdistetty suoraan puhelimeen ja kojeissa on myös mikrofonit.
Puhelimella on helppo vastata Teams-puheluihin ja liittyä kokouksiin. Käyttäisin mielelläni tietokonetta tähän, mutta toistaiseksi kuulokojeiden yhdistäminen
tietokoneisiin on tehty turhan hankalaksi. Tällä hetkellä minulla on käytössä FM-laite jonka voi kiinnittää koneeseen fyysisesti mutta se siirtää ääntä vain toiseen suuntaan, joten joudun käyttämään sen kanssa erillistä mikrofonia. 

5. Ihmisillä on tunnetusti lyhyt muisti mutta uskon, että kaikki ovat myös jatkossa tarkempia yleisen hygienian suhteen. Toivon myös, että ihmisten kynnys jäädä kotiin jo esimerkiksi flunssan alkuvaiheessa pienenisi. Varsinkin silloin, jos on etätyömahdollisuus. Etätyöyhteydet tullaan varmasti laittamaan kuntoon niin että tulevaisuudessa ne mahdollistavat useamman ihmisen etätyön.   

Nuorisotoimikunta järjesti 20.5.2020 nuorille aikuisille toisena etäpelinä Haluatko miljonääriksi – Moottorikorvat edition -illan Zoom verkkoalustalla. Tällä kertaa paikalle tuli yhteensä huimat 20 nuorta, jossa oli jälleen pari uutta kasvoa mukana. Mukana oli myös 2 kirjoitustulkkia varmistamassa, ettei kenelläkään jää kysymykset epäselviksi.
Haluatko miljonääriksi ohjelman huikeana juontajana meillä toimi Marika ”Jaajo” Rajala sekä avustajina Paula ja Viivi. Ensin oli alkukarsinta, josta aina nopein kilpailija pääsi kisailemaan ja illan aikana ehtikin kisailla neljä henkilöä, joista jokaiselle on palkinto luvassa! Koko kysymysrivistön miljonäärijahdissa päihitti Johannes Laine, onnittelut vielä!