Vilman elämää Lapissa

Kuvan esikatselu


Vähän minä tiesin, kun aivan täyteen pakatun autoni ja pienen kääpiövillakoirani Pipan kanssa huristin Etelä-Suomesta Lappiin viime syksynä. Saavuin elämäni ensimmäistä kertaa silloin Lappiin ja Muonioon. Olin aloittamassa työt seuraavana päivänä Muonion kunnan alueella terveydenhoitajana.. Valmistuin keväällä 2019, joten työkokemusta ei ollut ehtinyt luonnollisesti vielä kertyä suuremmin. Sen verran ammatillisten harjoittelujaksojen ja sijaisuuksien perusteella tiesin, että vastaanotto- ja päivätyö olivat ne työmuodot, joissa koen olevani vahvoilla. Minulla on oikean puolen mikrotia, ja BAHA-kuulolaite päivittäisessä käytössä. Huonokuuloisuuteni ei estä työskentelyä esimerkiksi osastotyössä, mutta työstäpalautumisen haasteet eivät oman kokemukseni mukaan mahdollistaneet toivomaani vapaa-aikaa. Haaveenani oli kouluterveydenhoitajan työ jo opiskelemaan hakiessani, ja päätin toteuttaa haaveeni.

Luonto on minulle kaikki kaikessa. Olin nyt myös seuraamassa useamman vuoden haavettani ja unelmaani päästä tutustumaan ja kokemaan Lappia sen kaikessa karuudessaan ja kauneudessaan.. Nyt vasta jälkikäteen asiaa tarkasteltaessa joku lähipiiristäni olisi voinut ehkä yrittää pitää jalkojani paremmin maassa, itse en siinä hetkessä sitä kovin hyvin osannut. Toisaalta muiden viisastellessa tai pelotellessa olisi voinut jäädä lähtemättä, ja se jos mikä olisi harmittanut. Toisaalta sen verran määrätietoisesti olin tehnyt jo päätöksen lähtemisestä, että en usko, että mieltäni olisi saanut enää muutettua.

Ensimmäisen työpäivän sekavien tunteiden käsittelyä ja uusien asioiden omaksumista helpotti lämmin vastaanotto työyhteisön puolesta. Töiden edetessä ja ensimmäisten asiakkaiden tullessa vastaanotolle voin sanoa, että hetkeen en muista kokeneeni sellaista jännitystä ja epävarmuutta omasta osaamisestani. Laajat työtehtäväni ulottuvat kaikenikäisen väestön terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen kouluterveydenhuollosta seniorineuvolatyöhön, ajokorttitarkastuksista kuulontutkimuksiin ja muihin lakisääteisiin terveystarkastuksiin, välillä myös sijaistaen toista terveydenhoitajaa äitiys- ja lastenneuvolassa. Työn monipuolisuus on sen tarjoama kullanarvoinen rikkaus työuran tässä vaiheessa ammatillista kasvua mahdollistaen ja tukien. Kuuloasiakkaat ovat henkilökohtaisista syistä minulle sydämen asia, ja olen nauttinut päästessäni tekemään töitä heidän kanssaaan. Asiakkaat myös yllättyvät positiivisesti kertoessani heille olevani myös huonokuuloinen, vertaistuki toimii molempiin suuntiin. Kokemusten tuoman varmuuden ja monien asiakaskohtaamisten myötä työstä on oppinut nyt nauttimaan.


En kiellä, etteikö monipuoliset vapaa-ajan mahdollisuudet olleet suurena motivaattorina hakeutua myös juuri tälle alueelle Lappia. Loputtomat mahdollisuudet retkeilyn ja vaelluksen saralla, lumikenkäily  sekä laskettelu ja lumilautailu tekevät täällä viihtymisestä helppoa. Myös viikottaiset pulahdukset avantoon tukevat hyvinvointia.
Hakeuduttuani työhön, jota kohtaan koen valtavaa paloa, ja ollessani motivoituneen työyhteisön ympäröimänä saa vapaa-aikakin aivan uudenlaisen pilkkeen ja merkityksen. Vapaa-aikaan jaksaa panostaa, kun kuuntelutyöstä palautuminen nopeutui työmuodon muuttuessa. Toki myös arjen säännöllistyminen päivätyön myötä on vaikuttanut asiaan. Nyt puoli vuotta täällä vietettyäni voin vain sanoa, että hyppy tuntemattomaan kannatti. Toki koti-ikävä haastaa ajoittain, mutta ihmissuhteiden hoito onnistuu myös etänä. Perhe ja kaverit tulevat myös mielellään käymään luonani samalla lomaillen ja tutustuen Lappiin. Täällä ollessa ja eläessä tarjoutuu aivan uusi mahdollisuus itseensä tutustumiseen.

Elämä soljuu täällä omalla painollaan eteenpäin, asiat otetaan asioina eikä kuormituta turhasta. Olen myös saanut aivan mahtavia uusia ystäviä ja tuttavuuksia sekä valtavasti uusia kokemuksia omaan henkiseen pääomaan.  

Suosittelen kaikille itsensä kuuntelua ja kehon signaalien tarkkailua sekä niihin reagoimista. Unelmien ja haaveiden on hyvä antaa kasvaa, silloin tekee pieniä valintoja niitä kohti arjessa sekä tietoisesti että alitajuisesti. Kuulo ei rajoita, kun keksii toimintamalleja, jotka toimivat juuri henkilökohtaisesti itselle. 

Kirjoittanut: Vilma Forsell

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.