Opiskelua etäyhteyksien välityksellä


Olen Maiju Walden, 26, aiemmalta ammatiltani leipuri-kondiittori. Leipuri-kondiittorin ammatti jäi harrastukseksi ja päädyin heti opiskelun jälkeen v. 2013 töihin lasten pariin. Olin jo aiemminkin tehnyt töitä lasten parissa, mutta työ lasten parissa houkutteli enemmän kuin leivonta.

Näin 7 vuoden jälkeen aloitin nyt 1.6.2020 opiskelun Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Olen pitkään tehnyt töitä lasten parissa ilman alan ammattia ja nyt päätin opiskella oppisopimuksella 1,5v pätevyyden lastenohjaajaksi.

Koronavirus on tuonut omat haasteensa etäopiskeluun eli muiden opiskelijoiden ja opettajien ääni on kuulunut itselle pienellä vaikka oman tietokoneen äänet olisivat täysillä. Onneksi minut on huomioitu hyvin luokkaryhmässäni ja muut opiskelijat ja opettajat säätävät omista koneistaan lähtevät äänet kovemmalle minua varten. Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin eikä muita ongelmia ole ollut ja olen viihtynyt hyvin.

Odotan innolla mitä opiskelut tuovat eteeni!

-Maiju 

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.